sunnuntai 26. elokuuta 2012

Lähiruokaa

Elokuu on siitä ihana, että silloin on joka viikonlopulle omat markkinansa! Tai onhan se muutenkin ihana, viimeinen kesäkuukausi. 

Eilen oli Vihdin kirkonkylässä Wuosisatamarkkinat. Paljon paikallisia myyjiä, mutta paljon myös ulkopaikkakuntalaisia, jotka kiertävät kaikilla lähialueen markkinoilla kauppaamassa niitä tusinatavarana tekemiään pyyhemollamaijoja tai oluttölkeistä tehtyjä lippiksiä (!) Arvostan kyllä kaikkia käsityöläisiä ihan tuhannesti, mutta persoonallisuus ei olisi pahasta.
Onneksi oli myös muutama persoonallinen koju kylänraitilla!
Ja taas tietysti paljon tuttuja (Mika ei suostu lähtemään mukaani kyseiseen tapahtumaan, koska tunnen kuulemma kaikki, enkä pääse etenemään ihmisvilinässä), sekä ihana tunnelma!

Mutta siihen lähiruokaan...



Green Divine Oy:n valmistamaa yrttisuolaa

 Vasikanpaistia: Herrakunnan Lammas Oy

Yrttisuolaa ja vähän pippuria paistin päälle. Uuni 150'C, n. 1 tunti. Sisälämpötila n. 70'C
Vetäytyminen n. 10 minuuttia folion sisässä
Paistamisessa lihasta irronnut liemi perunoiden päälle kastikkeeksi.

Tosi simppeliä ja ihan mielettömän hyvää!

torstai 23. elokuuta 2012

Pinnan alla

Jottei totuus pääsisi unohtumaan, tässä vähän arkea näin iloiselle sadepäivälle...

Olen jotenkin super-uupunut, ollut jo reilun puoli vuotta, vaikkakin meidän lapset ovat aina nukkuneet todella hyvin!!! "Siinä se kaksi lasta menee kun yksikin"-sanonta on  MUN mielestä ihan puppua (saati sitten jos lapsia olisi enemmän!)! Työtä on tuplamäärä ja lapset ei päivisin nuku samaan aikaan, pyykkiä on enemmän, vaihdettavia vaippoja tuplasti lisää ja ruokittavia suita myös. 
Koti on aivan kaaoksessa, ja paine siitä että Mika tulisi töiden jälkeen siistiin kotiin, missä olisi edes jotain ruokaa, on valtava!  


Tällä hetkellä kaikilla vapailla tasoilla on kirpputorijuttuja, jotka jäivät kahden viikon myyntiajalta jäljelle. Edes maitopurkkeja ei ehdi litistää sitä mukaan kun niitä tulee. Lelut pitkin ja poikin, huomaa vasta kun lapset on nukkumassa, eikä enää halua mennä kolistelemaan ja viemään niitä paikoilleen.


Äiti on se joka auttaa ja lohduttaa. Vain äiti kelpaa syöttämään iltapuuron, vaikka isäkin olis kotona ja äidillä olis pieni mahdollisuus omaan aikaan. Äiti on myös se joka pienestä inahduksestakin tietää mikä pieniä harmittaa. Äiti saa päälleen sen kaiken kiukun, koska sattuu olemaan kuvioissa koko ajan.

Ja olla siinä samalla sitten vaimo! Tuntuu ettei musta riitä ihan kaikille tällä hetkellä. Illalla on aivan uupunut kaikesta päivällä saamastaan huomiosta lapsilta, mutta kuitenkin olis ihanaa jos joku jaksais ottaa kainaloon ja lohduttaa mua. Mutta silloin illalla, lasten mentyä nukkumaan, on se hetki, jolloin yrittää vähän edes pitää paikkoja siistinä.


 Meillä on onneksi ihanat perheet, jotka auttavat parhaansa mukaan pyydettäessä. Paikkojen siistiminen ja järjestyksen pitäminen ei tässä asunnossa vaan enää kiinnosta, vaikka muuttopäivästä ei ole mitään aavistustakaan. Uuden suunnittelu pitää onneksi intoa ja odotusta yllä. 
Kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva on paljon mielenkiintoisempaa, kun mikään täällä kotona. Kuitenkin mihinkään lähteminen yksin, vauvan ja uhmakkaan kaksivuotiaan kanssa tuntuu lähes mahdottomalta. ajatukselta.

 Arjen luxusta on esimerkiksi käynti ruokakaupassa ihan yksin.

Tälläisissä vetimissä tänään/joka päivä kotona. Ihanan löysät äitiys collarit: Mamalicious, tuunattu mustekynällä, puurolla ja puklulla

Kaikesta huolimatta en vaihtais tätä mihinkään, tästähän olen haaveillut koko ikäni! Tää hetki menee pian ohi, ja tulen kaipaamaan sitä, että olen ainoa joka kelpaa!

Ps. tätäkin tekstiä on kirjoitettu varmaan kaksi tuntia, välillä toista ruokkien ja sylissä pitäen.

Ihanaa päivää kaikille, etenkin väsyineille äideille!


tiistai 21. elokuuta 2012

Blingo

Olin eilen toista kertaa Blingo-vaatekutsuilla. Edellisen kerran näin kevät 2012 malliston, ja nyt syksy 2012 malliston. Ihania värejä, leikkauksia ja yksityiskohtia!


Blingo on vuonna 2006 Ruotsissa perustettu lastenvaatemerkki, mutta kokoelmissa on myös ihastuttavia vaatteita naisille. 

Seuraava teksti on lainattu Blingon nettisivuilta:
Kaikki vaatteemme on valmistettu 100% sertifioidusta ekologisesta puuvillasta tai muusta ympäristöystävällisestä tekstiilistä. Joskus sekoitamme joukkoon pari prosenttia elastaania, istuvuuden takia. Vaatteemme valmistetaan Turkissa.


Kaikki puuvilla mitä käytämme on G.O.T.S.-sertifikoitua. G.O.T.S. (Global Orcanic Textile Standard) on kansainvälinen ympäristömerkintä joka takaa ympäristöystävällisen ja terveellisen tuotteen, se asettaa jopa korkeat eettiset vaatimukset kaikille jotka työskentelevät tuotannossa.
Kaikki värit joita käytämme tuotteissamme ja painatuksissamme, ovat myrkyttömiä ja ympäristöystävällisiä. Kaikki napit ja vetoketjut ovat Öko-Tex sertifioitua, mikä takaa että valmiissa tuotteessa ei ole mitään haitallisia aineita.


Voiko vaatteiden ostaminen olla enää helpompaa? Omassa kodissa, tai hyvän ystävän luona, hyvässä seurassa herkutellen. Ihana Blingo-edustaja, jolla on paljon omakohtaista kokemusta myymistään tuotteista.

 Tässä osa syksyn ihanaa naisten mallistoa. Puuvillan lisäksi materiaaleina 
on käytetty bambua ja modaalia.

Viime kevään kutsuilta tilasin Fridalle kuvissa näkyvän harmaan tunikan, ja punaiset leggingsit (Polarn O.Pyret) oli pakko ostaa myöhemmin, koska ne sopi niin hyvin punaisten tikkausten kanssa!
(Hihoissa ja sivusaumoissa tikkaukset)


Kevään mallistosta myös ihana raidallinen one piece.

Farkkutakki: Gap
 Farkkutakilla tai ilman.
 
Vaaleanharmaat Blingon Collegehousut on meille second handia. 

Blingot tulevat kotiin/lähipostiin, ja kaikilla tuotteilla on 14:n vuorokauden palautus ja vaihto-oikeus. Palautuksesta tai vaihdosta aiheutuvat postikulut maksaa Blingo.



Nyt en malttais enää odottaa eilen tilaamiani ihanuuksia! Onneksi pian alkaa taan pipokausi...


Mitä tapahtui?

Siis mitä ihmettä!? Ihan vaan pikaisesti: Vielä viime lauantaina huitelin kylillä shortseissa ja flip flopeissa, ja tänään aamupäivällä  olin aivan jäässä puistossa, vaikka päällä oli takki, kaulaliina, farkut ja tennarit.

Kesän lempparishortsit: Pelle

Mamman takki: Peak Performance. Mamman huivi: Edelleen se ale-löytö. 
Robben kotkapipo: The Brand. 
Fridan pipo: PO.P. Huivi: Lego 

Olispa vielä vähän kesää jäljellä!!!

maanantai 20. elokuuta 2012

Ravintolapäivä




Ihanaa kun ravintolapäivä alkaa levittäytyä myös isojen kaupunkien ulkopuolelle! En tiedä oliko tässä kylässä muita yhden päivän ravintoloitsijoita, kun Kotipihan KakkuKahvilan ihanat naiset. Muista en nähnyt ainakaan mitään mainoksia missään. 


Kakkuja oli montaa eri sorttia, paria eri laatua muffinsseja ja aivan järjettömän hyviä voisilmäpullia! ...saattoi siellä olla muitakin pullalajikkeita tarjolla, mutta keskityin vain niihin voisilmäpulliin.



Ehkä voisin itsekin perustaa ravintolan/kakkukahvilan seuraavana ravintolapäivänä?! Riippuen toki siitä missä asutaan silloin, mutta ainakin sitä seuraavana uskoisin sen olevan mahdollista.


Vaunut: Emmaljunga. Hoitolaukku: MarcO'Polo

Ravintolapäivän deittinä mulla oli mun ihana pikku Robin 6kk. Poika nukkui matkan KakkuKahvilaan, markkinoiden ja leikkipuiston kautta. Luultavasti tuoreen pullan tuoksu herätti Robben perillä...

 Meillä on ollut molemmilla lapsilla käytössä Emmaljungan NitroCity-rattaat, ja vauva-aikana tuo kova City-koppa istuinosan tilalla. Vaunut on materiaaliltaan keinonahkaa, ja ihanan helppo pitää puhtaana. Kun lähdettiin ostamaan vaunuja, olin päättänyt, että vaunut ovat mustat, ruskeat tai harmaat! Onhan noissa toki hieman harmaata ja mustaa. 

Kääntyvät etupyörät on kyllä ihan huippukeksintö lastenvaunuissa.Vaunujen kääntäminen pienessä tilassa onnistuu ongelmitta, ja ohjaaminen yhdellä kädellä on helppoa. Pyörät saa lukittua menemään vain suoraan, ja toimivat lyhythermoisen mielestä myös talvella hyvin.

 Ballerinat (ala-asteen jumppatossuiksikin kuvailtu): Yosi Samra. Farkut: American Eagle. Neuletakki: KappAhl Huivi: ...jostain kesäalesta.
Robben housut: Ciraf. Body: KappAhl


perjantai 17. elokuuta 2012

Cakes and Bakes


 Rakastan kakkujen koristelua! Koristellessa kakkuja on keskityttävä aika paljon, ja se tarkoittaa "omaa aikaa"! Moni kuvissa esiintyvistä kakuista on tosin koristeltu niin, että toisella jalalla kiikutan sitteriä. Kerran jos toisenkin, on jompikumpi lapsista ollut sokerimassamurusissa tai tomusokerissa. Kovin aikaa vievää puhaa myös, mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen.



Olen tehnyt kakkuja ystävien ja tuttavien tärkeisiin juhliin. Huonompi juttu on se, etten aina itse pääse maistamaan valmista kakkua, noin kokonaisuudessa. Kyllähän leipoessa ja täyttäessä kakkuja tulee maisteltua taikinaa ja täytteitä...



Vainnoin itselleni ja perheelleni etten äitiyslomalla tee kakkuja muille, mutta taidan olla hieman heikko, koska pari on tullut tehtyä, ja pari kakkua on tilauksessa.
Ihan kaikkia "tilauksia" en kuitenkaan ole pystynyt toteuttamaan, vaikka olisinkin halunnut. Jo pelkkään koristeluun saattaa upota helposti kaksi-kolme tuntia, ja näin kotiäitinä, tai äitinä yleensäkin, koen että tämä aika pienten lasten kanssa on todella kallisarvoista. 


Joskus jo pelkän pienen koristeen tekeminen jonkun muun tekemään kakkuun, takaa sen että kakusta tulee erityinen sen tilaajalle.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Rakkaat ripset

Olen fanaattinen ripsivärin käyttäjä. Olen käyttänyt noin 20 vuotta, ja ripsivärittömiä päiviä on ollut ehkä viisi. Siitä lähtien kun olen itse ostanut ripsivärini, on se ollut laadukas. Kukaan ei varmastikaan erota, minkä merkkistä ripsiväriä käytän, mutta muutaman harhaostoksen jälkeen, olen aina palannut siihen kalliimpaan merkkiin. Toki niissä kalliissakin ripsiväreissä on eroja, ja niistäkin on kohdalle osunut pari ei-niin-hyvää. Nyt olen kuitenkin jo muutaman vuoden ollut rakastunut yhteen ja tiettyyn!


Mulle The One ripsiväri on Chanelin Inimitable Mascara Multi-Dimensionnel, musta, ei vedenkestävä. Lupaa tuoda ripsiin pituutta, runsautta, kaarevuutta ja vielä erotellakin ne toisistaan. TOIMII, ainakin mulla! Olin pitkään Lancômen käyttäjä, mutta päätin kokeilla Chanelia, ja koukkuun jäin! Kuten ihan minkä tahansa muunkin ripsarin kanssa, pari ensimmäistä kertaa väriä tulee vähän liikaa, mutta muutaman päivän päästä tuon Inimitablen käyttö on pelkkää juhlaa. Ei myöskään varise päivän aikana poskille, ja lähtee helposti melkein pelkällä vedelläkin. Just <3 it!

Ripsien taivutusta varten mulla on Shu Uemuran  taivutin. Jokapäiväisessä käytössä seitsemän vuoden ajan ollut laite, ja vasta toinen "tyyny" käytössä (vaihdoin ehkä vuosi sitten).


Uudempana tuttavuutena on Beauty Lash, eyelash growth serum. Ripsienkasvatusseerumi... Lupaa ripsien kasvavan muutaman millin, ja tuloksen huomaa noin viiden viikon päivittäisen käytön jälkeen, riippuen käyttäjän iästä ja ripsien kunnosta. Toimi mulla. Jopa Mika huomasi eron! Parikin milliä ripsien pituudessa on todellakin huomattava. Hävyttömän kallis tuote, mutta kyllähän tuo edullisemmaksi jatkuvassa käytössä tulee kun ripsipidennykset, ja niiden huolto. Ei myöskään ripset ala hapsottamaan eri suuntiin, kuten jo hetken olleet ripsipidennykset (riippuu kyllä pidennysten tekijästä!). Eräs eettinen ongelma käytössä kuitenkin on, jota en tiennyt tilatessani seerumin, valmistuksessa on käytetty korallia :(

Huomaakohan kukaan eroa? Alempi kuva otettu kuuden viikon käytön jälkeen.

Uusimpana ripsijuttuna on "kestoripsiväri". Diego Della Palma, mascara tecnico, semi permanente. Ripsiväri joka pysyy useammankin päivän. Kestää saunan ja suihkun, eikä lähde muun kasvojenpesun yhteydessä. Tämä tekee ripsistä hieman kovat, ja pieniä palasia väriä irtoaa yön aikana, hyvin pieniä! Väriä voi aina lisäillä tarpeen mukaan. Viikon kesti ennen kuin kaikki väri oli lähtenyt, kun laitoin vain kerran ensimmäisen päivänä. Erinomainen tuote rajuissa olosuhteissa ja jollain lomareissulla!


 
Joo, olisin voinut kammata ripset järjestykseen...

Tällaisia juttuja käytän mun Rakkaille Ripsilleni! Räpsyttelemisiin...

maanantai 13. elokuuta 2012

Elomarkkinat

Sunnuntaina oltiin koko perhe Elomarkkinoilla vanhassa kotikylässäni. Melko uskollisesti olen noilla elomarkkinoilla aina käynyt, vaikka kyseisessä kylässä en olekaan asunut n. 13:en vuoteen. Ei ehkä ulkopuolisin silmin kovinkaan ihmeellistä, mutta mun mielestä ihanan idyllistä ja pikkukylämäistä.


Kaksi vanhaa setää piti huolen musiikkitarjonnasta viulun ja haitarin säestyksellä, haitaristi vielä lauloikin... Sama "juontaja" kun kaikilla kylän muillakin tapahtumilla. Paloauto, poniratsastusta, saappaanheittoa, arpoja, lampaita, seppä takomassa...kaikkea mitä markkinoille kuuluukin. Paljon tuttuja ja tuttujen lapsia. Aika ihanaa mielestäni!

Mahtaa R olla harmissaan, kun tajuaa siskon päässeen paloauton kyytiin...

Mamma tarkistaa kypärän kiinnityksen

F Tyyne-ponin selässä

Leppäkertun kuva poskeen (ja päikkäreitten jälkeen se oli tyynyliinassakin)

Ihanat lampaat Farao ja Abdullah


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Projektina omakotitalo

Ollaan rakentamassa taloa (tai aika pitkälle rakennutetaan). Meille tulee Kastellin City Economy 120 tupakeittiöllä. Olen NIIN onnessani! Talo tulee ihanaan paikkaan, ja naapurustossa asuu paljon ihania ihmisiä. Tilattiin viittä vaille valmis talopaketti, eli Kastellin aliurakoitsijat rakentavat talon sisäpintoja vaille valmiiksi. Mieheni osaisi tehdä talon alusta loppuun itse, mutta kaikkien hyvinvoinnin vuoksi, tilattiin talo lähes valmiina.

Mun harteille Mika (mieheni) on luottanut sisustuksen. Jee!!! Miten hankalaa onkaan, kun pitää/saa valita itselle kaikki, alusta loppuun. Ainoastaan vesipisteiden sijoittelussa oli rajoitteita. Tosille olis niin paljon helpompi suunnitella. Mitään koulutustahan sisustamiseen mulla ei ole, mutta riittänee kun se on intohimoinen harrastus?!



Keittiön linjassa oltiin samaa mieltä lähes kaikessa, ja siitä tuleekin virtaviivaisen viileä. Keittiö tulee Puustellilta. Valkoiset, korkeakiiltoiset, vetimettömät laatikot/ne pari kaappia, ja Louhen Super White 200mm kivitaso. Tuota valkoisuutta tulee rikkomaan rosterinen sokkeli, rosterinväriset kodinkoneet sekä teräsallas. Välitilaan tulee kirkas lasi. Voi myös olla, että valtaosa seinistä maalataan vaaleanharmaanksi, mukaanlukien keittiön seinät.

Lattiaksi keittiö-/olohuonetilaan ja makuuhuoneisiin tulee mitä ilmeisimmin tuo kuvassa oleva Timberwisen 1-säleinen tammiparketti. Eteisaulaan suunnitellan valkoista kiiltävää laattaa... Kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen lattioihin tulee Pukkilan 6-kulmainen, keskiharmaa laatta, ja kylppärin seiniin kiiltävää valkoista, tiiliskiviladonnalla tietenkin.

Vielä pitäisi löytää se täydellinen harmaa seinämaali...niin, ja lastenhuoneiden seinäpinnat ovatkin ihan oma seikkailunsa ;)

lauantai 11. elokuuta 2012

DATE NIGHT

Eilen hektisen päivän jälkeen maha kurnii ja päätä särkee. Puhelu ystäväpariskunnalta. Lapset saadaan yökylään anoppilaan puolen tunnin varoitusajalla (Ihanat appivanhemmat <3 )!

Ajettiin Lauttasaareen Blue Peteriin. Ihanasti vuosien saatossa ränsistynyt, mutta sisältä tunnelmallinen ja tyylikäs.  Hanhet viihdyttivät meitä ikkunan toisella puolella, muutamat purjehtijat palailivat kotisatamaan ja elokuinen ilta alkoi hämärtää. Ruoka oli oikein maukasta, eikä se viinilasillinenkaan huonolta maistunut.
                                                              
       Ihana aikuisten ilta!









Voi, mulla olis niin paljon kaikkea mistä kirjoittaa...toivottavasti ehdin pian taas kirjoittamaan!

torstai 9. elokuuta 2012

Alkukankeutta

Hui, nyt aloitin sen mistä olen kauan haaveillut! Haaveeni esteenä on ollut lähinnä ajan puute, eikä sitä kyllä nytkään tunnu yhtään ylimääräistä olevan. Kaksi pientä lasta kotona, halu auttaa kaikkia muita, omakotitalo rakenteilla, ja yöllä en tätä hommaa ajatellut tehdä! Toivottavasti tämä on sen arvoista, että käytän vähäisestä vapaa-ajastani osan bloggaamiseen. Kovasti myös jännittää ihmisten kommentit, lähinnä tuttujen, mutta olen oppinut ajattelemaan myös itseäni, ja sitä mikä on minulle mielekästä.

Blogin ulkoasu on vielä hyvinkin askeettinen, mutta enköhän pian opi luomaan tännekin jotain esteettisempää...

Tekstiä ja kuvia tulee olemaan kaiken maailman asioista, erityisesti: lapsista, lasten vaatteista  (joihin olen aivan heikkona) ja kengistä, askartelusta, kakkujen koristelusta, kauneudenhoidosta, rakentamisesta ja sisustamisesta.

Takki ja kaulaliina: Zara, Farkut: KappAhl, Kengät: Adidas




Loppuun vielä kuvia aamupäivältä kun käytiin tyttäreni ensimmäisessä hammastarkastuksessa. Oli sen verran viileä, että takki ja kaulaliina olivat tarpeelliset. Pikkuveli nukkui kiltisti vaunuissa koko reissun.